tiistai 28. joulukuuta 2010

Pullonavaaja

Ensimmäisen susi aiheisen pullonavaajan ostin vuoden 2009 reissulta Lempäälän Ideaparkista (samalla reissulla ja samasta kaupasta kuin tämän unisiepparin).

Pullonavaaja on kaunis keraaminen taidonnäyte. Minua ihastuttaa se, että suden silmät on maalattu sinisiksi yleisen keltaisen värin sijaan. Muutenkin värit miellyttävät silmääni ja ovat tasapainossa kauniin muotoilun kanssa. Pullonavaaja on 10 cm korkea ja suden kuonon kohdalta sillä on syvyyttä 2,5 cm. Takapuolella oli alunperin magneetti, mutta liimaus petti. En ole liimannut magneettia takaisin, koska nyt takaosa on sileä ja tämä sopii hyvin roikkumaan seinälle.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Hiirimatto

Tämä hiirimatto on ensimmäinen susi aiheinen 3D kuvani ja myös ensimmäinen susi aiheinen hiirimatto. Hiirimattona se ei ole koskaan toiminut, vaan on ollut seinällä koristeena. Kuva ei ole kauhean tarkka, eikä mikään kuvanmuokkauksen upea taidonnäytekkään, mutta silti tämä on minulle rakas. Ostin tämän joskus Kuopiosta, kaupasta jonka ideana oli, että kaikki maksoi euron. Kokoa hiirimatolla on 22 cm x 18 cm.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Postikorttitaidetta



Mielettömän upea ja halpa löytö huuto.netistä syksyllä 2010. Postikortin kuva on taidetta parhaimmillaan ja eri kuva löytyy vielä tausta puolelta. Korttin etupuolelle on liimattu vielä susi aiheinen postimerkki ja leimakin on aiheen mukainen.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Sus'

Loppupuolella marraskuuta 2010 törmäsin huuto.netissä upeaan hölkkäävään susi riipukseen. Myyjäksi paljastui pieni, suomalainen yritys Louhitar Oy. Ostin korun huuto.netin kautta.

Rakastuin tähän kauniiseen koruun ensi silmäykseltä. Ensinnäkin olen pienestä asti haaveillut susi korusta, jossa susi ravaa tai juoksee. Toisekseen koru on todella uskollinen suden todelliselle olemukselle. Koru on taiteellisesti "yksinkertainen", mutta siinä on kaikki oleellinen kuvattuna. Eläimestä ei voi millään erehtyä.

Ravaava susi on valmistettu tummaksi patinoidusta pronssista. Pituutta sudella on 4,5 cm ja korkeutta 2,5 cm. Koru on Vaskikäärme käsityöpajan pitäjän Johanna Iso-Järvenpään valmistama. Korun kuvaus on "Tekijän näkemys suden olemuksesta".

lauantai 11. joulukuuta 2010

Susien seuraa


Tämän kirjan tilasin cdon.comista alku kesästä 2010. Kirja on todella mielenkiintoinen ja käsittelee sutta monelta kantilta Pohjois-Amarikassa. Kirja on kirjoitettu 1995, joten osa tiedoista on vanhentunutta, mutta se ei haittaa. Suurimmaksi osaksi kirja kertoo asenteista ja historiasta, jotka eivät vanhene ajan kanssa.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Arktisia susia

Kesällä 2009 Joensuun torilla törmäsin ensimmäisen kerran tähän kuvaan. Kuvassa on kaksi arktista sutta, jotka minun silmääni näyttävän jo viettävän vanhuuden päiviään. Kuva on kaunis yksinkertaisuudessaan ja asetelma toimii. Sama on kuva on painettu t-paidan molemmille puolille. T-paita itse on kudottu "putkeksi" eli siinä ei ole sivu saumoja. T-paita on korkea laatuinen ja kestävä, samoin kuvat. Hintaa paidalla oli 22 euroa.

torstai 9. joulukuuta 2010

Suomalaista tekstiä

Mietin pitkän aikaa mitenkä esittelisin susi aiheiset kirjat blogissa. Lopulta päädyin tähän ratkaisuun; sen sijaan, että kirjoittaisin kirjan sisällön tänne, annan teille kuvan kirjan takakannesta luettavaksi.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Kuultavan kaunista

Seuraavat kristallit on ostettu vuonna 2008, Lempäälän Ideaparkista, pienestä lahjatavara liikkeestä.

Tämän pienen kristallin suden kasvoja en koskaan väsy katsomaan. Ihailen silmien ja turkin yksityiskohtia, täydellistä kasvojen anatomiaa. Ihan kuin elävä susi katsoisi takaisin lasin takaa. Suden kasvot on kaiverrettu kristallin taakse. Paketissa ei ole valitettavasti valmistajan merkintää, joten en tiedä kuka on valmistanut tämä kauneuden huipentuma on. Korkeutta kristallilla on 8,5 cm.

Susi, lumisella metsäaukiolla on vangittu tähän isoon kristalliin. Jälleen kerran anatomia on silmiä hivelevän kaunista ja yksityiskohdat jaksavat hämmästyttää. Kristalli on Agoran valmistama ja maksoi noin 26 euroa, kun sen ostin. Korkeutta kristallilla on 15,5 cm ja paksuutta paksuimmassa kohti 4 cm. Susi on vangittu kristalliin samalla tavalla kuin edellisessäkin kristallissa. Kristallin tausta on ontto kuvien kohdalta.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Pahat unet karkoittaa

Ojibwa-intiaanit uskoivat unisieppariin, joka suodattaa unet ja ajatukset. Se laskee lävitseen vain hyvät unet ja ajatukset vangiten pahat unet sekä ajatukset. Ensimmäisen unisiepparin ostin vuoden 2009 reissulta Lempäälän Ideaparkista.

Tämä unisieppari on pieni ja kaunis. Halkaisijaltaan kuva on 11 cm. Kuva on upea, realistinen maalaus susista. Sommitelma on kaunis ja sopusuhtainen. Kohti katsovan suden voi hyvin kuvitella vartioivan unia, siinä missä ulvoja vangitsee painajaiset laulullaan. Kuva on painettu kiiltävä pintaiseksi, joten valokuvan ottaminen oli haasteellista.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Lisää ulottuvuuksia

Kaksi ensimmäistä 3D kuvaani, jotka ovat kokoa 30 cm x 40 cm. Ostin molemmat kuvat syksyllä 2010, Kuopiosta Madu Shop nimisesta liikkeestä. (myös nämä on ostettu samasta liikkeestä.) En ostanut kuvia samalla reissulla, vaan kuvien ostamisessa taisi olla noin viikko väliä.

Tämän kuvan sudet ovat selvästi enemmän maalauksellisia, mutta pidän tyylistä. Realistisuudessa pysytään mukavasti, mutta silti susissa on selvästi piirrosmainen vivahde.

Tämä on todella kaunis ja realistinen kuva. Valitettavasti etummaisen suden kuva on joka katselukulmasta epätarkka. Tämän kuvan olen nähnyt myös pienemmässä koossa.

torstai 2. joulukuuta 2010

Hukkasia

Siitä on varmaan 6-7 vuotta, kun vierailin Helsingissä Korkeasaaressa. Matkamuistomyymälän ainut susi aihainen esine oli tämä kaunis juliste. Jouduin valitettavasti rajaamaan kuvasta pois vasemmassa alanurkassa olevan WWF:n panda logon. Mutta juliste on siis aito WWF:n tuote. Tässä kuvassa minua viehättää kovasti suden silmien haalean sininen väri ja tuo lumi kuonon päällä.

Vuonna 2008 selaili susi aiheisten julisteiden tarjontaa AllPosters.comissa. Vastaan tuli vaikka kuinka monta ihanaa kuvaa, jotka tahtoisin roikkumaan seinilleni, mutta todellakaan kaikissa ei hinta kohdannut varojani. Lopulta päädyin tähän kuvaan. Asetelma viehätti minua kovasti ja hinta oli kohdallaan eli noin 12 euron luokkaa postikuluineen.

Vasta myöhemmin, kun juliste oli ehtinut roikkua seinälläni pidempään, totesin asetelman olevan kuvamuokkauksen tulosta, tosin taitavan sellaisen. Sen sijaan, että kuvassa seisoisi kolme eri sutta, kuvassa seisoo sama susi kolme kertaa vain eri asennoissa. Asian huomaa, kun tarkastelee tarkemmin suden turkinvärin yksityiskohtia. Vaikka asia yleensä haittaisi minua kovasti ei se tässä tapauksessa haittaa silmiäni, koska kuten jo sanoin, kyseessä on taitava kuvanmuokkaus.

Molemmat julisteet ovat suurikokoisia, mitoiltaan 92cm x 61 cm.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Kynä

Tämä on ensimmäinen susi kynäni. Kynän susi on todella kauniisti ja taidokkaasti veistetty puusta. Muovisilmät on upotettu puuhun ja ne antavat sudella hyvin eläväisen katseen.

Kynä on 17,5cm pitkä. Ostin tämän vuonna 2008, Lempäälän Ideaparkista pienestä liikkeestä. Minua niin harmittaa, kun en muista laisinkaan niiden kahden liikkeen nimeä, joista pääsääntöisesti olen ostanut kaikki susitavarat Ideaparkissa. Seuraavan kerran, kun menen sinne ja jos liikkeet ovat vielä pystyssä, kirjoitan liikkeiden nimet ylös.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Merkitystä

Tämä palapeli on ostettu loppusyksystä 2010, Kuopiosta, Lelukauppa Partasen liikkeestä. Kyseessä on 500 palan Clementoni valmistajan palapeli. Kuvalla on minulle suuri merkitys, sillä ihka ensimmäisessä susi t-paidassani oli juuri tämä samainen kuva. Minulla on edelleen tuosta t-paidasta irtileikattuna kuva tallessa, kuva vain on pahasti kärsinyt.

Tällä kertaa kuva on kasatusta palapelistä, vaikka yleensä olen kuvannut aina palapelin laatikon. Valitettavasti ehdin leikata laatikosta kuvat irti ja hävittää tarpeettomat osat, ennen kuin muistin, että minun piti ottaa kuva laatikosta. Palapeli ei koskaan tule tarvitsemaan laatikkoaan uudestaan, koska se on muovitettuna seinällä.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Postikortteja osa 3.

Postin tuomia kortteja. Kooltaan 14,5 x 13,5 cm.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Korvakorut

Alkutalven 2010 ihastuttava löytö huuto.netistä. Korvisten halkaisija on 2,4 cm. Kuva on kaunis ja painettu muoviin. Hinta oli valmistusmateriaalin mukainen, 6 euroa. Rihkamaa, joku voisi sanoa, minulle oikea aarre.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Agoraa

Seuraavat patsaat ovat Agoran valmistamia. Molemmat on ostettu Veitsivakka nimisestä kaupasta Joensuusta. Valitettavasti kauppa lopetti toimintansa syksyllä 2010. (Myös nämä ja tämä ovat Agoran valmistamia patsaita.)

Tämän ostin syksyllä 2008. Patsas on 34 cm korkea. Tämä ei ole anatomialtaan niin hienoa työtä kuin muut Agora merkkiset patsaani, mutta silti kaunis.

Tämä patsas oli yhtä aikaa myytävänä edellisen kanssa, mutta pystyin ostamaan tämän vasta kevät talvella 2009. Tällä kauniilla patsaalla on korkeutta 37 cm. Susi on kokonaisuudessaan realistinen ja todella näyttävä.

lauantai 13. marraskuuta 2010

SavoShow 2008

Seuraavat kuvat on painettu kangaskasseihin vuoden 2008 kesällä, Kuopiossa koiranäyttelyssä.

Tämän kuvan myyjä painoi ensin vahingossa väärin päin kangaskassiin. Sain parilla eurolla epäonnistuneen kappaleen ja totta kai maksoin täyden hinnan onnistuneesta versiosta. Joten minulla on tämä kuva nyt seinällä ja kauppakassissani.

Tätä kuvaa ei voinut painaa kuin valkoiselle pohjalle. Viime kesänä totesin, että en koskaan henno käyttää tätä kassia, koska minulla ei ole kuvaa muussa muodossa. Äiti ompeli tämänkin sitten seinäkoristeeksi.

perjantai 12. marraskuuta 2010

3D paloja

Tämä ihastuttava erikoisuus löytyi Lidlistä Kuopiosta, marraskuun alussa 2010. Vanhemmat sen minulle pyynnöstäni ostivat. Kuva on mukava, ei mitenkään erikoinen. Paketissa on sekä 3D kortti (kuvassa) ja tietysti itse palapeli on 3D efektillä varustettu.

torstai 11. marraskuuta 2010

Kiiltävät postikortit osa 1.

En rupea edes kertomaan, mitenkä vaikea näistä korteista on saada kuva, joka antaisi edes hitusen oikeutta korttien kauneudelle. Ostettu joskus kauan sitten mahdollisesti tiimarista.


keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Sormus

Ensimmäinen susi aiheinen koruni. Ostin tämän Joensuun torilta talvella. En muista oliko vuosi 2008 vai oltiinko jo vuoden 2009 puolella. Sormus on täyttä hopeaa. Ostin pienimmän koon, mutta silti sormus oli todella väljä, joten alku talvesta 2009 pienennytin sormuksen oikean kokoiseksi.

tiistai 9. marraskuuta 2010

SavoShow 2007

Tämä oli alunperin t-paita, joka ei koskaan istunut hyvin päälle. Viime kesänä siitä tuli sitten kuva seinälle. T-paita tuli ostettua kesällä 2007 Kuopiosta, SavoShow koiranäyttelystä.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Bullyland osa 1.

Seuraavat figuurit on ostettu Tiimarista. Ensimmäinen Kuopion Kolmisopin Tiimarista ja jälkimmäinen Joensuun Kauppakadun Tiimarista.

Tässä on nyt se toinen susi figuuri, jonka sain vanhemmiltani nimipäivä lahjaksi vuoden 2009 loppupuolella. Itse asiassa tämä on ihka ensimmäinen susi figuurini, koska tämän äiti osti minulle ensin tuon päivänä. Kyseessä on Bullyland figuuri, numeroltaan 63392. Susi on sarjansa uros. Korkeutta sudella on 8,5 cm.

Tässä sitten on myöhemmin, lopputalvesta vuonna 2010 ostettu Bullyland figuuri. Numeroltaan tämä uteliaana katseleva pentu on 63393.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kalenterit osa 2.

Ostettu vuosien 2007 ja 2008 lopulla.

torstai 4. marraskuuta 2010

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Kalenterit osa 1.

Ostettu Kuopiosta Suomalaisesta kirjakaupasta vuosien 2005 ja 2006 loppupuolella.


tiistai 2. marraskuuta 2010

Postikortteja osa 1.

Äiti antoi tämän minulle.

Tämän kortin lähetti ystäväni.