torstai 29. joulukuuta 2011

Kuvia ilman kangasta

Joensuun vuoden 2011 marrasmarkkinoilla törmäsin paidan myyjään, jolla oli aivan ihana valikoima uusia kuvia susista. Mutta koska kaappini pullistelee jo susipaidoista päätin jättää paidan ostamatta. Sen sijaan kysyin myyjältä myisikö hän minulle pelkät kuvat. Myyjä suostui ja valikoin kansiosta kaksi mieleistäni kuvaa. Kuvien valinta oli helppoa sillä joukosta erottui heti kaksi suosikkia jotka halusin. Kotona päällystin kuvat kontaktimuovilla ja leikkasin ne haluamaani muotoon. Molemmat kuvat ovat reilusti isompia kuin A4 kokoinen paperi.

Tämä kuva on upea ja tarkka taiteilijan taidonnäyte. Ihailen susien yksityiskohtaisuutta valtavasti. Väri valinnat ovat kauniit ja osuvat täysin kohdalleen. Susien anatomia on upeata. Kuva on kaunis sekoitus realismia ja sarjakuvamaista tyyliä. Koko tila on täytetty taitavasti susilla ilman, että kuva tuntuu mitenkään ahtaalle.

Kuvan upea maalauksellinen realismi ja tummat sävyt vetivät heti huomion puoleeni. Vaikka kuvan värimaailma on tumma on sen tunnelma rauhallisen harmoninen. Susien ilmeet ovat rauhallisia. Kuvan asetelma on tasapainoinen ja mukavan väljä.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Blanket of Love

Kesän 2011 ostos. Alkuperäinen maalaus on Bob Henleyn tekemä. Taiteilijan työn jälkeä tuskin tarvitsee edes korostaa. Ostin tämän lautasen 5 muun kanssa ja ne kaikki myytiin susi-lautasina. Vasta nyt huomasin, että kuvassa on värityksensä puolesta ennemmin kettu kuin susi! Mutta uskon kuitenkin, että taiteilija on tarkoittanut eläimen sudeksi, koska kaikissa muissa lautasissa on selvästi susi pentuineen.

Lautanen kuuluu Bradford Exchange:n sarjaan nimeltä Sheltering Love vuodelta 2000. Blanket of Love on sarjan kuudes osa. Halkaisijaltaan lautanen on 20,5 cm.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Collecta

Vuoden 2011 kevät talven ostoksia. Molemmat Collectan sudet on ostettu saksalaisesta Modellpferdevarsand verkkokaupasta. Tosin eri osto kerroilla. Collectan sudet ovat materiaalin laadultaan ja muotoilultaan Schleich tasoa. Maalaukseltaan parempia.

Ensin tilasin Collectan ulvovan suden (nro. 88341). Olisin tilannut saalistavan suden samalla kerralla, mutta sitä ei ollut silloin myynnissä. Ulvova susi on todella kaunis, joka kantilta katsottuna. Maalaus jälki on kaunista ja todella tarkkaa. Suden suuhun on muotoiltu selvästi ja tarkasti koko hammaskalusta ja kieli! Ja ne on myös maalattu huolella.

Suden anatomia on monilta osin täysin kohdallaan. Varsinkin suden pää on anatomialtaan täydellinen. Mutta suden sääriluu on tehty liian lyhyeksi, jolloin kinner nousee liian ylös. Pieni virhe, joka ei kuitenkaan kokonaisuutta pilaa.

Seuraavan kerran, kun nettikaupan sivuja selasin oli tarjontaan tullut myös Collectan saalistava susi (nro. 88342). Netissä näkemäni kuvat eivät antaneet kovin imartelevaa kuvaa tästä figuurista. Susi näytti liian venytetylle joka suuntaan. Paketin avatessani sain yllättyä todella iloisesti.
Saalistava susi on upeasti muotoiltu. Suden ilme on myös piristävän erilainen, alkava irvistys. Sivusta voi nähdä suden poskihampaita. Asento on täydellinen, eikä riko anatomiaa millään lailla. Anatomia on kaunis, mutta tällä sudella on takajaloissa sama ongelma kuin ulvovalla sudella, eli sääriluu on liian lyhyt ja kinner sen takia liian ylhäällä.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Solmio

Revontulet loimuavat tähtitaivaalla, suden taustalla, metsän yllä, silkkisolmiossa. Vuoden 2009 joululahja.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Magneetteja osa 4.




Kevät talvella 2011 huusin huuto.netistä 16 kpl kokoelman magneetteja. Kuvat on pehmeää muovia, joiden koko tausta on magneettinen. Kooltaan magneetit ovat 6,1 cm x 8,8 cm.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Koristelautanen

Joensuun vuoden 2011 marrasmarkkinoiden löytö. Todella kaunis seinälautanen. Ihastuin kuvaan ensi silmäykseltä. Kuva on ihastuttava sekoitus realismia ja taitelijan omaa tyyliä. Susien ilmeen ovat todella ilmeikkäitä ja kuvan väritys miellyttää silmiäni. Kyseessä on halpis lautanen, joten taitelijasta ei ole tietoakaan. Reunan kuvio ei ole ihan niin minun mieleeni, mutta sellaisesta ei todellakaan välitä kun lautasen hinta oli 6 euroa. Lautasen halkaisija on 20 cm.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Lauma

Kevät talven 2011 ostos Joensuun markkinoilta. Kuva on todella kaunis. Sommitelma on koottu kauniisti ja se on hyvin tasapainoinen, vaikka pieneen tilaan on sijoitettu 5 sutta. Kuvan 3D efekti toimii todella kauniisti ja se on tarkka. Valitettavasti tämän kuvan upeutta ei saa vangittua kameralla, se on nähtävä luonnossa. Kuva on kooltaan 34,5 cm x 24,5 cm.

torstai 15. joulukuuta 2011

Sinisessa yössä

Syksyn 2011 löytö huuto.netistä. Unisieppari on kovin heppoisista materiaaleista valmistettu, mutta tärkeintä minulle siinä on suloinen suden kuva. Unisiepparissa oli tietenkin myös höyhenet, mutta poistin ne tavanomaiseen tyyliini. Tällä kertaa vain oli pakko jättää jotain kiekkoon roikkumaan, koska muuten kuva muoviin olisi tullut rumat reiät. Jätin siis helmet ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Siepparin halkaisija on noin 16 cm.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Magneetteja osa 3.




Kevät talvella 2011 huusin huuto.netistä 16 kpl kokoelman magneetteja. Kuvat on pehmeää muovia, joiden koko tausta on magneettinen. Kooltaan magneetit ovat 6,1 cm x 8,8 cm.

perjantai 9. joulukuuta 2011

A Mother's Warmth

Kesän 2011 ostos. Alkuperäinen maalaus on Bob Henleyn tekemä. Arktinen susi suojaa kylmässä kevät säässä nuoria pentujaan. Tai sitten ei, sillä kuvan alareunassa on paksu koivun runko. Eli kyseessä on metsäisten alueiden susi, joka on väriltään harvinaisesti valkoinen. Kuva on silmiä hivelevän kaunis.

Lautanen kuuluu Bradford Exchange:n sarjaan nimeltä Sheltering Love vuodelta 2000. A Mother's Warmth on sarjan ensimmäinen osa. Halkaisijaltaan lautanen on 20,5 cm.

torstai 8. joulukuuta 2011

Puinen pullonavaaja

Puusta veistetty pullonavaaja. Kaunis koriste ja keräilijälle keräilykappale, sillä käsintehtynä jokainen on uniikki. Suden värit ovat oikeat, mutta muuten anatomia on aika kaukana todellisuudesta. Klassiset virheet toistuvat, liian suuret korvat, lyhyt ja paksu kuono. Mutta väri pelastaa tunnistuksen sudeksi. Pullonavaaja on 16 cm pitkä.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Puukko

Tämän kauniin koristepuukon löysin vuoden 2011 marraskuun markkinoilta Joensuusta. Puukon mukana tuli myös tuppi, mutta se päätyi kaapin pohjalle rumuutensa vuoksi. Ihastuin kahvaan muotoiltuun suden päähän ensi silmäykseltä. Pronssi/musta väri yhdistelmä toimii jälleen täydellisesti ja korostaa puukon kahvan kuviointia. Puukon muotoilu kokonaisuutena on kaunis ja tasapainoinen. Puukko on 18,5 cm pitkä.