torstai 31. maaliskuuta 2011

Lempeä katse

Tämän kauniin unisiepparin löysin ihan vahingossa Joensuusta Punaisenristin kirppari Kontista. Löydön tein vuoden 2009 aikana, mutta jostain syystä olen kokonaan unohtanut, että missä vaiheessa vuotta. Löytö tapahtui ihan vahingossa sillä tutkin Kontin kangas-/käsityöosion ensimmäisen kerran vain aikaa kuluttaakseni. Löydön jälkeen olen kyllä muistanut sen nurkan kiertää aina.

Kuva on todella kaunis ja sen värit upeassa harmoniassa keskenään. Suden katse on viisas ja leppoisa. Ihailen jälleen taiteilijan, kuka hän sitten onkin, käden jälkeä. Susi on niin elävä kuin olla voi ja sen anatomia on täsmälleen kohdallaan. Kuva on painettu kankaalle, joka sitten on pingoitettu renkaan keskelle. Kuvan halkaisija on 22 cm ja itse renkaan 29,5 cm. Maksoin tästä aivan uuden veroisesta unisiepparista vaivaiset 7 euroa.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Jack London: Valkohammas

Jack Londonin klassikko kirja Susikoira (White Fang). Kirja tunnetaan paremmin kyllä Valkohammas nimellä vaikka kirjaa ei olla koskaan Suomessa tietääkseni sillä nimellä julkaistu. Kirjan pohjalta tehty elokuva taas kantaa oikeasti Valkohammas nimeä. Kirja kuuluu jokaisen luontoa kunnioittavan ihmisen luettujen/luettavian kirjojen listalle. Susia rakastaville ja kunnioittaville se pakollinen kirja.

Lapsen tutustuin Jack Londonin Valkohampaaseen elokuvan kautta, joka on tehty kirjan pohjalta. Tosin kirja ja elokuva eroavat toisistaan monilta osin. Luin kirjan vasta teini-iässä. Rakastan elokuvaa yli kaiken ja kirja on yksi suosikkini. Kirjan ostin itselleni alkutalvesta 2010 huuto.netistä. Kuten huomata voi on kyseessä kirjaston poistokirja, mutta se on silti hyvässä kunnossa.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Hansa susi

Olen netissä törmännyt usein kuviin Hansa valmistamista susi pehmoleluista. Syksyllä 2010 törmäsin huuto.netissä tähän pieneen Hansan suteen (Grey Wolf no.3545, (c) 2001). Ostin sen noin 20 euron hintaan, tuohon hintaan taisi sisältyä myös postikulut. Korkeutta tällä hassusti istuvalla sudella on 20 cm. Kohteen kuvauksessa kerrottiin että suden etujalat voi kääntää eri asentoihin. Oletin sitten että suden saa istumaan normaalisti. No eiväthän ne etuset tietenkään yllä maahan asti. Pikku hukkanen sitten saa aina nojata toiseen suteen.

Veljeni aika osuvasti sanoi, että tämä pieni pehmolelu muistuttaa asennoltaan enemmän oravaa kuin sutta. Suunnittelija olisi ehkä saanut kahdesti miettiä tuota istumisasentoa. Mutta suloinen tämä pieni hukka ainakin on. Käpälät edessä se odottaa koko ajan huomiota ja tuo pieni häntä on super suloinen! Tämä pieni hukka antaa myös mahdollisuuden elävämpään asetteluun kuin perus istuvat ja makaavat pehmot. Valmistusmateriaalit ovat todella korkeaa laatua. Suden turkki on todella aidon tuntuista. Kerrankin pehmoleluun on uskallettu käyttää karkeamman tuntuista "turkkia".

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Patsaaseen vangittu

Olen aina pitänyt kirpputoreista. Koskaan ei tiedä löytääkö jotain kivaa halvalla, jotain todella upeaa sopu hintaan vai tuleeko kirppikseltä ulos ilman mitään. Olen todennut, että Joensuun suuri Valintakirppis on minulle mieluinen paikka, koska yhtä myyntipaikkaa pitää itsellään myyjä, joka tuo ulkomailta koriste-esineitä myyntiin. Tältä myyntipaikalta tein elämäni ensimmäisen todella upean kirppari löydön.

Tämä upea ja massiivinen susi patsas oli myyntipaikan korkeimman hyllyyn päällä ja sieltä sen löysin vuoden 2009 alkutalvesta. Patsaan hinta oli vähän päälle 30 euroa. Patsas on kovaa muovivalosta. Suden pää muodostuu kahdesta valos kappaleesta, jotka on liitetty yhteen. Kun patsasta tutkii läheltä erottaa sauman. Takaosan valospala on sisäänpäin kovera. Patsas on jalusta mukaan luettuna 34 cm korkea ja syvyytta suden kuonon päästä patsaan takaosaan on 26 cm.

Patsaan muotoilu on silmiä hivelävän upea! Suden turkki elää ja on pörröinen. Silmät vangitsevat katseen itseensä eivätkä laske irti. Korvat voisivat millä hetkellä hyvänsä kääntyä kuuntelemaan ääniä. Kuonon pinta on hiukan ropeloinen ja puuttuu vain kosteus niin voisi kuvitella koskevansa oikean suden nenään. Maalipinta on upea. Vaikka patsas on oikesti vain kaksi värinen antaa se upean moni ulotteisen vaikutelman. Musta ja tummapronssi sopivat saumottamasti yhteen ja antavat kauniin kontrasti eron, joka loihtii patsaan muotoilun oikeasti elämään.

Suden pään anatomia on täydellinen. Muotoilija, joka on tehnyt alkuperäisen patsaan, josta on tehty valospalojen muotit, on todellakin tuntenut suden anatomian. Mittasuhteen ovat täsmälleen oikeat. Tälläistä taidonnäytteen jälkea voi vain ihailla ja ihmetellä joka kerta, kun siihen silmänsä suuntaa.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Elävä kuva

Sain tämän upealla kuvalla varustelun t-paidan enoltani vuoden 2010 talven alkupuolella. Kuva on realistinen, elävä ja kaunis. Susi vangitsee katseen eikä laske irti. Tälläistä taidetta minä rakastan ja arvostan. Paita on tumman harmaa ja valitettavasti yhden koon liian iso minulle. Koska se on putkeen kudottu, ei sitä viitsi alkaa kaventamaan. Joten pidän tätä kaunokaista pääasiassa vain kotona päällä.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Puinen susi

Alkutalvesta 2010 törmäsin huuto.netissä tähän puusta veistettyyn suteen. Kuvakulma myyntikuvassa oli sama kuin tässä kuvassa. Maksoin sudesta postikulujen kanssa vähän alle 15 euroa. Suden maalaus on kaunis, silmät on saatu maalauksen avulla elämään. Veistojälki on kaikessa yksinkertaisuudessaan myös kaunista.

En tiedä kuka tämän suden on veistänyt, mutta voin sanoa suoraan, että veistäjä on työskennellyt enemmän karhu veistosten parissa. Koska vaikka tämän sudeksi tunnistaa on sen kroppa vatsasta takajalkoihin suoraan karhulta. Muutenkin suden anatomian tuntemus on ollut hakusessa. Suden pää muistuttaa kovasti norjanharmaanhirvikoiran päätä, tosin korvat ovat kuin saksanpaimenkoiralla. Suosittelisin aina, että mallina käytettäisiin oikean eläimen kuvaa, eikä vain mielikuvaa.

No vaikka tämä puinen susi muistuttaakin anatomialtaan suuremmaksi osin kaikkea muuta kuin sutta, on se silti susi (huom. minä en koskaan käytä sanaa susi negatiivisessa merkityksessä). Ja minä pidän siitä. Ilme on eloisa, häntä komea ja etujalat oikeanlaiset. Kunnioitan veistäjän taitoa siinä, että hän on saanut puun sisältä esiin eläimen! Susi on 14 cm korkea korvan kohdalta ja nenästä hännän päähän pituutta on 21 cm.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Bullyland osa 2.

Vaikka ihka ensimmäinen susi figuurini olikin Bullylandin valmistama ulvova uros susi (Bullyland osa 1.) ostin sarjan loput sudet vasta paljon myöhemmin. Bullylandin laatu ei ole lähellekkään samaa luokkaa kuin muiden valmistajien, joten muiden valmistajien sudet ajoivat edelle hankintalistalla. Vuoden 2011 alussa päädyin sitten tilaamaan puuttuvat Bullylandin valmistamat sudet lahjakkaasta.

Tämän naaras suden (no.63391) olisin ostanut oikeasti jo aiemmin jos se vain olisi jossain kaupan hyllyssä tullut vastaan. Naaras susi ei ole anatomialtaan ihan yhtä hyvännäköinen kuin uros, mutta pidän kuitenkin sen ilmeestä ja väristä.

Tämä leikkivä pentu (no.63394) taas tuli minua vastaan aikaisemmin kaupan hyllyssä, mutta en suuremmin pidä sen ilmeestä, joka on monesta suunnasta katsottuna aika hullu ja vinksahtanut. Kuva on otettu parhaasta kulmasta. Mutta koska minulla oli jo toinen pentu ja uros sekä nyt naaras jo tilauksessa lisäsin tämänkin samaan tilaukseen mukaan.

Ja tässä koko lauma nyt sitten on. Bullyland ei ole ilmoittanut ainakaan, että tänä vuonna valikoimaan olisi tulossa uusia susia. Joten ihaillaan näitä uusia odotellessa.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Suden arvoitus

Suomalainen fiktiivinen susi-leffa. Odotin elokuvalta aika paljon, koska ohjaaja on sama kuin Poika ja ilves elokuvalla, ja se oli aikoinaan positiivinen yllätys. Valitettavasti jouduin tällä kertaa pettymään pahasti. Maisemat ja koirasudet (jotka näyttelevät susia) ovat kuitenkin kaunista katsottavaa.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Röyhelöinen tyynyliina

Ostin tämän tyynyliinan samoilta pieniltä kylämarkkinoilta, kuin blogissa ensimmäisenä esitellyn viuhkan. Tähän kauniiseen tyynyliinaan olin ehtinyt tuhlata rahani ennen kuin näin viuhkan. Tyynyliinaan painettu kuva on oikean taiteilijan luoma. Kuva on todella kaunis, elävä ja sommitelmallisesti upea. Tyynyliina on röyhelöt mukaan laskettuna kokoa 50 cm x 50 cm. Tyynyliina oli viuhkan ja yhden julisteen lisäksi ensimmäisiä susi aiheisia sisustus esineitäni.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

3D susia

Syksyllä 2010 törmäsin ensimmäisen kerran irtomyynnissä oleviin 3D kuviin Kuopiossa Madu shopissa. Tuolla kerralla ostin kaksi kuvaa, isomman (ylempi kuva) ja tämän pienemmän. Tämän kuvan 3D efekti toimii todella kauniisti. Sommitelma taas ei ole kovin parhaasta päästä. Kuva on kooltaan 34 cm x 24 cm.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Kiiltävät postikortit osa 3.

Viimeiset kaksi kiiltävistä susia käsittelevistä postikorteista. Muita en ole koskaan nähnyt, joten oletan, että minulla on kaikki tämän sarjan susi aiheiset postikortit.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Pelkoa herättävät sudet

Lapsille suunnattua kirja, joka kertoo sudesta hyvin monelta kantilta, tosin lyhyesti lyhyesti. Kirjan otsikonti on huono, mutta onneksi kirja sisältö ei ole samaa luokaa vaan kertoo oikeaa tietoa sudesta.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Steiff

Suurin osa tuntee varmasti Steiff nimen nallekarhuista. No minulle nimi kuitenkin tuli vastaan ja oikeasti tietoisuuteen huuto.netissä syksyllä 2010, kun siellä oli kaupan Steiffin valmistama susi. Ihmettelin ensin suden kovaa hintaa (45 euroa), mutta sitten kävin lukaisemassa lisää tietoa wikipediasta niin alkoi jo hinnan syy selvitä. Pakkohan hukka oli sitten itselleen ostaa.

Kyseessä on Steiffin valmistama susi malli no.069215. Pituutta sudella on 45 cm + häntä. Minulle tullessa sudella oli kaikki tunnistus lätkät paikallaan. Myyjä suositteli, että ne kannattaa pitää paikallaan, koska nostavat pehmon arvoa. Mutta koska minulle ei ole aikomustakaan tätä myydä pois, niin poistin siltä kaikki liput ja laput. Tallessa ne toki ovat ja vasemmassa korvassa paikallaan oleva niitti kyllä todistaa aitouden.

Valmistusmateriaaleiltaan susi on aivan huippu luokkaa! Susi on pehmoinen ja pörröinen juuri sopivasti. Sudesta ei myöskään lähtenyt minulle tullessaan yhtään irtokarvaa, mitä yleensä irtoaa uusilta pehmoilta. Itse en vain ole kovin mieltynyt suden muotoiluun, sudella on selvä pehmolelun "ilme". Itse pidän eniten pehmoleluista, jotka tavoittelevat hyvin lähelle elävän eläimen ilmettä. Mutta hyvin usein juuri tämä susi pehmo eksyy minun halattavakseni. Ja tällä sudella on oikeasti viikset, niiden olemassa olon muistaa viimeistään sitten, kun ne tökkivät poskea.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Riipus

Ebaysta tammikuussa 2011 tilattu riipus. Täytyy sanoa suoraan, että tällä kertaa olin pettynyt tuotteeseen, kuvan perusteella odotin paljon paremman näköistä riipusta. Se ei tarkoita että en pitäisi tästä. Muotoilu on hieno, tosin sudella on vain pelottavan tyhjä katse. Korkeutta riipuksella on 5 cm ja leveyttä 3,7 cm.